Menu

Supisuomi on suomentajan tärkein kieli

Tämä merkillisen merkityksellinen viestinnän väline tuppaa asiatekstin, kapulakielen, ehtaenglannin ja kaikenlaisen kielenhuollon lomassa ammattilaiseltakin unohtumaan. Nyt supisuomi on taas tuoreena mielessä, kun SKTL eli Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto järjesti jäsenilleen Suomen toistaiseksi suurimman suomentamista käsittelevän seminaarin Helsingin Salmisaaressa.

Ykkösjaoston eli kaunokirjallisuuden kääntäjien lisäksi tilaisuuteen kutsuttiin mukaan SKTL:n muiden jaostojen jäsenet, kustannustoimittajat ja suomentamisen mestarikurssilaiset. Vaikka lunta tuprusi eikä julkisilla meinannut päästä ajoissa perille, melkein puolen toista sataa alan naista ja miestä vaivautui paikalle eläkevakuutusyhtiö Varman auditorioon 29.–30. marraskuuta 2012. Kiitos muun muassa kulttuurirahaston, valtion taidetoimikunnan ja WSOY:n, että tilaisuus pysyi alan ansaintalogiikkaan nähden sopivan edullisena ja niin moni pääsi osallistumaan.

Andrew Chesterman ja kääntämisen universaalit

Professori emeritus Andrew Chesterman kertoi meille kääntämisen universaaleista, ja päädyimme pohtimaan, onko niitä olemassa tai kannattaako niitä ylipäänsä etsiä ja millä tavoin.

So what? Shifts happen!

Universaalit johtunevat kognitioprosesseistamme. Niin käännössuomi kuin käännösenglantikin nimittäin eroavat “normaaleista” vastineistaan. Käännösenglanti on eksplisiittisempää ja käyttää enemmän määräisiä artikkeleja kuin ehtaenglanti. Jostakin syystä englannintajat ja englannin kielentarkistajat ylikompensoivat tämän suhteen. Monet käännössuomessa aliedustettuina olevat uniikkiainekset taas ovat niitä, joita itse mielellään käyttäisi, jos ei jo etukäteen tietäisi, että toimittaja tai tarkistaja ne poistaa joka tapauksessa; esimerkiksi supisuomelle tyypilliset -kin, -pa ja -han-päätteet.

Erikoistutkija, dosentti Maria Vilkuna käsitteli suomen kielen ominaisuuksia typologisesta näkökulmasta ja korosti vielä, ettei kielitiede voi rajoittua normitettuun yleiskieleen. Netistä löytyy mielenkiintoisia sivustoja, joilla “pieniä” tai “kummallisia” kieliä tarkastellaan eri näkökulmista kuin mihin olemme tottuneet: esimerkiksi Search engines & small languages ja Das grammatische Raritätenkabinett.

SKTL:n seminaariin osallistui 142 suomentamisen ammattilaista

Kun professori emerita Auli Hakulinen alkoi puhua sanajärjestyksestä, päästiin vihdoin käytännön suomentamisen ydinkysymyksiin ja kipukohtiin, tai siltä ainakin tuntui. Samoin kuin Chesterman, Hakulinen oli välillä tiukoilla kriittisen ja tiedostavan yleisönsä edessä ja tuumasikin jossakin vaiheessa leikillään, että eihän täällä kohta uskalla sanoa enää mitään. Ilmassa alkoi olla selviä turnausväsymyksen merkkejä, kun Vilkunakin kommentoi, että tää nyt vaan on näin…

Kaiken kaikkiaan seminaari oli pohdiskeleva ja keskusteleva, niin kuin pitääkin, koska kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään kielenhuollon kurssi, eikä supisuomentamisessa, niin kuin ei missään kääntämisessä, ole olemassa oikeita vastauksia. Kun puhuttiin alkutekstin sana- ja lausejärjestyksen noudattamisesta klassikkokirjailijoiden yhteydessä, eturivin kokenut ja arvostettu suomentaja totesi, että onhan niitä pakko sörkkiä, koska sörkkimistähän kääntäminen on joka tapauksessa, ja toinen pitkän linjan ammattilainen huomautti, että joskus mahdollisimman tarkka* käännös on täysin erilainen kuin alkuperäinen teos.

*Suom. huom: Kohdekulttuurin reseptiolla mitattuna, eikö niin?


5 comments

  1. Heidi Rannisto-Jolma - December 6, 2012 11:40 pm

    Kiitos tästä yhteenvedosta! Niin mielelläni olisin ollut mukana kuulemassa suomentamiseen ja kieleen liittyvistä asioista, mutta pitkä matka eikä muutenkaan mahdollisuutta lähteä. Tulisikohan tästä tilaisuudesta vielä jotain jossain lehdessä, esim. SKTL:n?

    Reply
    • Virvey - December 7, 2012 11:33 am

      Ei kestä kiittää. Kirjoitan mielelläni kaikista tilaisuuksista, joissa käyn, koska silloin kirkastuu itsellekin niiden olennaisin anti. Toivotaan, että Kääntäjä-lehdessä kerrotaan seminaarista lisää, koska tämä nyt oli vain tällainen pintaraapaisu ensimmäisestä päivästä. Toisena päivänä käsiteltiin pronominejä (mm. mahdottoman kiinnostavaa nollapersoonaa) ja infinitiivejä.

      Reply
  2. Eeva - November 30, 2015 10:15 am

    Hei!

    Mahtaakohan kommentti parin vuoden takaisiin blogiartikkeliin tavoittaa sinut?

    Kiitos hyvästä artikkelista! Päädyin tänne, koska kiinnostuin hiljan suomen kielen uniikkiaineksista ja niiden merkityksestä käännöskielelle. Tämä kohta herätti huomioni:

    ”Monet käännössuomessa aliedustettuina olevat uniikkiainekset taas ovat niitä, joita itse mielellään käyttäisi, jos ei jo etukäteen tietäisi, että toimittaja tai tarkistaja ne poistaa joka tapauksessa; esimerkiksi supisuomelle tyypilliset -kin, -pa ja -han-päätteet.”

    Toimin itse kielentarkistajana, enkä ainakaan rutiininomaisesti saksi pois liitepartikkeleita. Saatan päinvastoin lisätä niitä käännettyyn tekstiin, jos se luontevalta tuntuu. Osaatko sanoa, mikä on perusteluna niiden poistamiseen? Ymmärrän toki liikakäytön ongelmat, mutta täyskielto tuntuisi liioitellulta.

    Utelee
    Eeva

    Reply
    • Virvey - November 30, 2015 10:50 am

      Tavoittaa kyllä! Mukavaa, että löysit blogin. Mukava myös kuulla, ettet tarkistajana vieroksu liitepartikkeleita. En ole keskustellut tarkistajien kanssa perusteista sen tarkemmin, koska teksti on tieytsti ollut ihan ymmärrettävää ja toimivaa ilman päätteitäkin. Olen päätellyt, että poistojen pyrkimys on ollut “asiallisempaan ja selkeämpään” kieleen, mahdollisesti parempaan luettavuuteen. Myös sanojen/tekstin pituus on voinut olla syynä. Täyskieltoa en ole saanut, karsintaa tapahtuu melkein joka kerta. Voi olla, että innostun viljelemään päätteitä liikaa, mutta todennäköisesti kyseessä on osin makuasia.

      Reply
      • Eeva - November 30, 2015 12:23 pm

        Kiitos nopeasta vastauksesta!

        Mietin, onko kyse jostain kielentarkistuksen traditiosta, josta en itse ole tietoinen… Eipä sillä, pelkästään tavan vuoksi korjaaminen ei mielestäni ole tällaisissa asioissa järkevää. Kyllä kielenhuollollekin täytyy olla perusteet.

        Esimerkiksi -kin-/-kaan-liitepartikkelit voivat oikein käytettynä selkeyttää tekstiä samaan tapaan kuin sidesanat – molemmilla voi tuoda esiin asioiden tekstinsisäisiä suhteita. Lisäksi uniikkiainesten käyttö häivyttää tekstin käännösmäisyyttä (tästä varmasti puhuttiin tuolla postauksen aiheena olleessa seminaarissa).

        Kielenhuollossa jopa muotonsa puolesta toisteinen ”myöskin” hyväksytään nykyään joihinkin yhteyksiin.

        Kieltämättä -kin- ja sana ”myös” voivat olla vaarallisiakin: olen huomannut, että jollen pidä varaani, käytän niitä omassa kirjoittelussani ihan liikaa. Tuota taustaa vasten ymmärrän siis punakynän heiluttelijaakin. 🙂

        Reply

Have your say

6409